maanantai 8. kesäkuuta 2009

Magnolioita ja floristin alkuja



Juhannusruusut availevat ensimmäisiä nuppujaan, koko pensas on aivan täysi nuppuja.
Mitähän erikoista tässä alkukesässä oikein on, kun kaikki kukkivat kasvit ovat innostuneet tekemään aivan mahdottomasti kukkia, poikkeuksen teki omenapuut, niissä oli melko vähän kukkia.

Alla kuva naapuriemme magnoliasta, eikö ole upea. Tämä on kasvanut heillä n 5 vuotta. Heillä oli sillä ensimmäisenä talvena suojana säkkikangsahuppu, muuten se on ollut ilman mitään suojaa . Ja komeasti on kasvanut ja kukkinut. Tämä innosti minutkin hankkimaan magnolioita.
Tällä hetkellä niitä on kolme kaikki vielä pieniä: valkoinen, aivan vaalean punainen ja yksi tällainen kuin naapuriemme.



Naapurin pensas kokokuvassa.



Tässä tämä minun pikkuiseni. Yhden kukankin on pieni tehnyt ilokseni.



Jopa pelargonissa on näin paljon nuppuja.


Kasvihuoneen tilannekatsaus.
Tillit on jo korjuukunnossa uusien perunoiden päälle silputtavaksi. Kurkun taimet ovat kasvaneet mukavasti ja tomaateissakin on ensimmäiset kukkaset.


Ansarin ulkopuolella näkyy raparperin kukinnot, kuin varkain se on ennättänyt tehdä muhkeat kukkansa. Tomaateille kyhäsin pikaisesti tuet pajuvitsoista, kokemuksesta viisastuneena tuin ne hyvissä ajoin. Joskus taimet ovat sotkeentuneet toisiinsa yhdeksi mylläkäksi ja tukeminen on siinä vaiheessa tosi vaikeaa.



Kaksoset osoittivat floristin oireita. He olivat päivällä kyhänneet hylätystä pajupallosta (se on joskus ollut sammalpallon runkona) näin hienon puutarhakoristeen. Olin oikein yllättynyt, mielestäni se on erinomaisen onnistunut.
Pojat olivat vuoranneet pallon vaahteran lehdillä ja asetelleet sisälle syreeninkukkia ja niittyleinikkejä.



Näin se roikkui omenapuusta, jossa on heidän puumajansa.



Tässä kuvia kukkamaasta, minkä ympärille ladoin kivet pitämään kuorikatteet kukkamaan puolella. Siinä kasvaa havuja ja jaloangervoja sivustalla.



Kukkamaan päässä kasvaa jalohortensia endless summer, joka yrittää jo kolmatta kasvupaikkaa pihassamme. Kahdessa edellisessä se ei suostunut kukkimaan, katsotaan kuinka se tässä viihtyy.
Seurana sillä on kuunliljoja, värililjoja ( niitä on jo napsinut riivatun liljakukko) ja jättiläismaksaruohoa. Odotan, että kuunliljat peittävät alleen kukkineiden tulppaanien pian kuihtuvat varret.



Ruokahuoneen ikkunasta katselin edellä kuvattua kukkamaata ja kas, ylhäältä katsottuna maahan on aivan laivan muotoinen, aivan täydellinen yllätys! En ollut mitenkään suunnitellut sen muotoa, se vain muotoutui hiekkakäytävien ja olemasa olleen kuusen ympärille.




Kukkia sisällekin, aika tyrmäävä tuoksusekoitus, syreenit ja kuusama.



Raparperista piti paistaa pojille ( ja isillekin) piirakkaa ( maistoin kyllä itsekin), ennenkuin varret menevät puisevaksi. Mansikkakerman kanssa se oli aika nannaa.



Sateita on luvattu loppuviikoksi, joten ehkä välillä tulee juttua muustakin kuin pihasta. Puutarhatyöt ja kesän eteneminen on vain ollut nyt niin päälimmäisenä.
Olen sentään vähän kirppareita kierrellyt ja löytöjäkin tehnyt.

5 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Voi kun teillä on kaunis ja selkeä piha! Ja magnoliat ovat ihania, ihastelin niitä Prahassa... Harmi vain että ne(kään) ei menesty täällä meilläpäin...

Sari kirjoitti...

Onpa täällä kesäisiä tunnelmia. Onhan se jo kovasti kesäistä sielläkin ja oi joi, raparperipiirakka on suurta herkkuani.
Vaan taita olla jo varret liian kovia syötäviksi parin viikon päästä... Harmitus!

Kesäkukka kirjoitti...

Olipa kiva taas katsella kuviasi, upeita otoksia!

-kati- kirjoitti...

nuuh, ulkona on raikas sateenjälkeinen tuoksu ja uusi ihana tuoksu tuli nurkan takaa. meillä myös oli juhannusruusu avannut muutaman kukan!

Jossu kirjoitti...

Täällä taas ihastelemassa pihaasi ja kasvejasi.

Kukkamaa uusine reunuksineen näyttää hienolta ja tosiaan laivanmuotoiselta.

Raparperipiirakkakin näyttää herkulliselta. Taidan itsekin leipasta tänään jotain raparperista. Rehottaa ja kasvaa niin kovasti täällä ja tänä kesänä olen ollut vähän laiska varsia katkomaan.

Mukavaa sunnuntaita!