keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Keskikesä

Kalenterin mukaan vietämme keskikesää, mihinköhän tuo alkukesä hurahti???
Olenkohan noudattanut niin tarkasti hidastamisen ajatusmaailmaa, että hitaudessani en ole oikein saanut mitään aikaiseksi? Luonto ja puutarha on kylläkin saanut aikaiseksi minunkin puolestani, kaikkialla on niin vehreää ja luonto pursuaa uutta elämää ja kauneutta.
 Puutarhassa on jo monet kasvit ohittaneet kukinta-aikansa, mutta vielä osa vasta aloittelee kukintaa.

Viiniköynös kukkii jälleen runsaasti ja lupailee hyvää rypälesatoa. Näyttää siltä, että köynös lisää tuotantoaan vanhetessaan.

 Viime vuonna tehty perennapenkki näyttää vielä vähän harvalta kunnes perennat alkavat tuuhettua.
Edellisen postauksen gojimarjapensas on lähtenyt lupaavasti alkuun ja näyttää viihtyvän ruukussaan.

Liljakukot, nuo punaiset pirulaiset viettävät rietasta elämää värililjojen lehdillä ja ovat tuhonneet lähes kaiken vihreän. Nuput näyttävät vielä terveiltä ja toivon niiden jaksavan aueta.

 Tämä kookas unikko on yksi kukkasuosikeistani, sekin levittäytyy vuosi vuodelta laajemmaksi kasvustoksi.
 Mutta puutarhan ehdoton kuningatar on uhkea pioni, minkä miehen nyrkin kokoiset kukat tuoksuvat ihanasti.
Nyt tämä puutarhuri jatkaa hidasta elämää, viettää lomaa, vetää löysiä ja toivottaa kaikille kivaa juhannusta.