lauantai 28. helmikuuta 2009

Pojat on poikia


Selailin vanhoja valokuvatiedostojani ja esiin putkahti nämä hupaisat kuvat viime syksystä.

Olin vuorotteluvapaalla ja odottelin kaksosia koulusta kotiin, aika kului ja vettä satoi taivaantäydeltä. Hermostuneena kuvittelin jo kaksikon jääneen auton alle tai jonkun ryökäleen kidnapanneen heidät matkalla.

No vihdoin pojat tulivat, normaalisti koulumatka kestää noin 20 minuuttia, nyt yli tunnin.
Sällit olivat litimärkiä, mutta naamat loistivat onnesta, kun he esittelivät saaliinsa.
Pojat olivat keränneet koko matkalta asfaltille sadetta pakoon nousseet madot. Niitä olikin melkoinen määrä, kuten kuvasta näkyy...Onkireissu oli mielessä :).



Kuten eilen suunnittelin, tänään poistin home-tekstin ovesta, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat. Päätinkin liimata tämän uuden tekstin eteiseen, oven yläpuolelle enkä oveen. Uusi teksti on toista kotimaista ja osui paikoilleen pienten temppuilujen jälkeen. Ihan ei tullut hermoromahdusta, vaikka välillä kirjaimet eivät irronneetkaan kalvolta ihan niin kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt.


4 kommenttia:

Jatink kirjoitti...

Olipa komea keko matoja ja niillä varmaan tuli kaloja? Jotka äiti sitten reippaasti perkasi ja paistoi?

En tiedä minkä kyltin (mennyt kentis huomaamatta ohi?)olit meinannut laittaa, mutta toinen kotimainen on hyvä kieli. Kyltti on hieno vaikkakin liian hempeä mun makuun.

Mari kirjoitti...

Hieno läjä matoja ;) Ihanan tekstin olet laittanut...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuollaisella määrällä matoja on tullut kalaakin?:)
Kivan näköinen teksti!

Elsa kirjoitti...

Hauska matojuttu! Toivottavasti kalasaalis oli yhtä komea!

Erilaiset tekstit sisustuksessa ovat kauniita, kiva yksityiskohta!