lauantai 7. helmikuuta 2009

Aamukierros kirpparilla


Aamukävelyni vei taas pienelle kirpparikierrokselle.
Tänään löysin tämän pienen plokin.


Koukkujahan ei koskaan ole liikaa, eihän. Nämä ajattelin sijoittaa kesällä ulos.

Hauska patjaraitainen pöytäliina ja yrttiteline.


Löysin myös nämä lasiset makeisrasiat ja pienen kakkuvuoan. Ihanat ohuesta kalalangasta käsin virkatut pitsit olivat halpoja. 1,5 metriä leveämpää maksoi 2 euroa ja pussi, missä oli kaksi 1,5 metrin kerää n 5 cm: levyistä pitsiä maksoi 2,5 euroa. Joskus itsekin pitsiä virkanneena kauhistuin, miten vähän käsityötä arvostetaan. Voin kuvitella, miten näitäkin pitsejä joku on virkannut kuukausia.

Makeisrasioita kun tuli hankittua, piti niihin tietysti käydä ostamassa irtokarkkeja täytteeksi.
Tuohon pienempään olisi sopinut kyllä joku pieni kaunis leivos.
Olen joskus miettinyt mikä kirpputorien kierrossa viehättää ja tullut siihen tulokseen, että se on kuin lottoamista. Joskus ei löydä yhtään mitään kiinnostavaa, mutta silloin kun löydät jotain todella mieluisaa ja vielä halvalla olo on kuin lottovoittajalla.
Lisäksi kirppareilta löytää paljon sellaista, mitä kauposta ei löydy. Myös erillaisten tavarahirvitysten ihmettely on monesti antanut hyvät naurut.
Se vain säälittää, kun ihmisillä ei ole nykyasunnoissa enää tilaa säilyttää mitään ylimääräistä, lapsillekaan ei jää vanhoja leluja tai muita tavaramuistoja, joita sitten aikuisena voi haikeana hypistellä. No, hehän voivat hakea niitä sitten kirpparilta :).

2 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Krissen sunnuntai kierros käynnissä..kivoja tavaroita olit löytänyt..
ja noita pitsin kauppaajia ihmettelen kun itse en haluaisi että minun tekemät pitsit ainakaan kirpparille päätyvät...

hyvää sunnuntaita...

Sari kirjoitti...

Tulin heti vastavierailulle ja onpas kivoja löytöjä tarttunut matkaan. Etenkin tuo ploki? ja nuo pitsit ihastuttivat minua.

Tuossa sivussa näkyvät mökkikuvat ovat muuten aivan ihania!