lauantai 18. heinäkuuta 2009

Puuhastelua



Taas on vietetty mökkielämää ja ilmakin on ollut suotuisa.
Pojille alkaa kasvaa suomuja jatkuvasta meressä pulikoinnista. Vesi on nyt niin lämmintä, että sällit polsivat pitkiä aikoja, eikä heillä ole mitään tarvetta tulla rannalle lämmittelemään.

Lomaa on jäljellä enää viikko ja pientä loppukiriä täytynee ottaa, että kaikki aiotut hankkeet saan loppuun.



Mökin laajennustyökin etenee mukavasti. Valmista tuskin tänäkesänä tulee miehen työkiireiden ansiosta, mutta toivottavasti runkovaihe saadaan valmiiksi.



Vanha tukkikalustomme tuli tiensä päähän. Siinä alkoi asustelemaan jo monen laista eläjää muurahaisista sammaleeseen. Kun kävimme ostamassa puutavaraa mökin laajennukseen, huomasimme samalla hyvää tarveainetta uuteen kalustoon. Näin sain heti uuden kaluston.



Uudessa kalustossa on kolme metrinen pöytä, taas mahtuu isompikin porukka grilliherkkuja maistelemaan. Käsittelin kaluston heti terva-kyllästysaine-tärpätti-seoksella, samalla millä takana siintävä kesäkeittiökin on käsitelty. Näin käsiteltynä toivon uuden kalustoni kestävän vähintääkin 15 vuotta kuten käsittelemätön edeltäjänsäkin kesti.



Nyt on myös mansikat pakastettu. Tänä vuonna on todella hyviä mansikoita myynnissä, ei yhtään huonoa 10 kg satsissa.




Nyt pitää nauttia viimeisestä lomaviikosta ja tehdä viimeiset rästihommat pois.
Oikein mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille!

Ei kommentteja: