sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Kesän viimeisimpiä kukkijoita



Kesän kasvustot alkavat olla rehevimmillään. Uusia kukkijoita ei enää kovin montaa ole odotettavissa, ainoastaan jaloangervot ja syyshortensiat ovat enää kukkimatta.
Nopeasti on tämä alkukesä hurahtanut. Onneksi on nyt kuvamateriaalia kesän kukkijoista, jotta kesän kauneutta voi myöhemmin muistella.

Kohta alkaa sadonkorjuu, tänä vuonna saankin pitkästä aikaa kunnolla mustia viinimarjoja mehun tekoon. Parina viime vuonna niiden kukinta-aikaan oli niin kylmä, että kukat jäivät pölyttymättä, kun yhtään pörriäisiä ei ollut liikkeellä. Nyt näyttää tulevan hyvin marjoja. Mustaviinimarjamehu on niin ihanaa talvijuomaa, varsinkin flunssaaikaan lämmitettynä hunajalla terästettynä. Niin terveellistä!



Kasvihuone on muuttunut viidakoksi. Tomaatit ja kurkut kurottelevat jo kattoa ja pieniä vihreitä tomaatteja on jo runsaasti.




Palavarakkaus loistaa vihreitä havuja vasten.




Pihdan kävyt ovat aika eksoottisen näköisiä. Niissä on hieno väritys.



Keijuangervoja minulla kasvaa paljon eri puolilla pihaa. Ne ovat helppoja kasvatettavia. Vaatimattomia maan suhteen ja leviävät siementämällä, joten uusia taimia saa omasta takaa.
Aika ajoin ne kannattaa leikata alas, niin niiden kaunis pyöreä muoto säilyy.



Kesäkukat ovat uhkeimmillaan. Pitää muistaa vaan lannottaa niitä, jotta jaksavat kukkia syksyyn asti.
Esikoinen sairasteli pari päivää. Valitteli päänsärkyä ja kurkkuaan, pahoinvointia ja kuumettakin oli eilen. Nyt jo näyttää paremmalta. Toivottavasti tämä viimeinen lomaviikkoni ei mene sairastellessa.

6 kommenttia:

Jossu kirjoitti...

Ihanasti kukkii ja vielä on onneksi kesää jäljellä. Nopeasti on aika hurahtanut minunkin mielestä. Tuntuu ettei siitä kovin kauaa ole kun innoissani kuvailin ensimmäisiä silmuja ja maasta puskevia perennan alkuja.

Pihdan kävyt näyttää erikoisilta. Tekisi mieli hypistellä ja kokeilla miltä ne tuntuvat. Ja voi miten maukkailta ne omat tomaatit sitten maistuukaan!

Sarppa kirjoitti...

Kiva blogi sinulla, joskus olen tainut poiketakkin. Keijuanervo kukkii täälläkin, minusta se on niin ihana, tarvii varmaan leikata se ensi keväänä..

TeeKoo kirjoitti...

KAikkea kaunista ja niin kesäistä :) Nuo kävyt ovat kyllä erikoisenlaisia ja värisiä, en ole ennen nähnyt tuollaisia...

Toivottelen oikein hyvää satokautta!!

mimmuli kirjoitti...

Iloisia ja aurinkoisia päiviä=) sato palkitsee ahkeran puutarhurin =) Itse aloin saamaan satoa vasta kun tajusin että puskia olisi lannoitettava syksyisin=DD

Nina kirjoitti...

Paljon kauniita kesäkukkijoita vielä näin kesän keskellä meitä ilahduttaa. Odottelen kovasti kohta avautuvia pallohortensioita ja jaloangervoja. Myöskin kallionauhukset alkavat aukoa nuppujaan.

Aurinkoista viikkoa sinulle!:)

Marika kirjoitti...

On niin kaunis tuo piha, että ihan poski käteen nojaten saa ihailla :)