perjantai 8. toukokuuta 2009

Puutarha keväällä


Kiertelin taas kameran kanssa puutarhassa. Kohta pitää jo vetää ruohonleikkuri käyntiin. Oikealla näkyvässä omenapuussa on poikien puumaja, (jos ihmettelette, mitä lautoja sinne on kasattu.)

Ajattelin, että teen tänne kuvasarjan puutarhan kaikista vuodenajoista . Teen tästä itselleni tavallaan puutarhapäiväkirjaa, kuvasarjaa miten puutarha muuttuu kevään edetessä kesään ja syksyyn. Talvisesta puutarhasta kuvasarja blogissani jo onkin, se ihka ensimmäinen.

Varautukaa siis siihen, että kiusaan teitä kuvaamalla samoja kohteita pitkin vuotta.


Tässä ihanan raikkaan vehreä kuusamapensas nupuilla. Tässä kuusamassa kukinto on melko vaatimaton, mutta muuten sievä pikku pensas.

Orvokkeja, tottakai ja sinisiä ne olla pitää.


Tämän suihkuallasnurkkauksen ensimmäiset kukkijat ovat vuorenkilvet ja narsissit. On siellä tulppaanejakin, mutta havujen joukossa.


Tässä rinteessä kukkivat ensimmäisinä siniset pikkusipulikukat, ne-luonnonvaraiset- valkoiset, joiden nimeä en muista,( näistä oli kuvia aiemmin) ja vuorenkilvet.
Nyt poikapatsaan takana rehottavista lehdistä puhkeaa kohta unikkoja ja norjanangervopensaat vihertävät vahvasti. Parin viikon päästä ne varmastikin kukkivat valkoisen vaahtona.

Helmililjat ovat nyt parhaimmillaan.



Ja rapeat tulppaanit kannattelevat ylväinä kukkakruunujaan.
Nyt on ollut sen verran viileitä päiviä, että tulppaanien kukinto on kestänyt pitkään. Jonain keväinä, kun on ollut hirmuisen lämmintä, kukinto on ollut ohi muutamassa päivässä.


Tulppaanien sipuleita olen haudannut lähes joka kolkkaan pihassamme.


Vanhat leikatut omenapuut ovat aika veistoksellisia, kuin bonsaita, ennen lehtien puhkeamista.
( ja ennen kuin ne alkavat puskea uusia harottavia versoja jokaiseen oksaan)

Viikonloppuna on tiedossa mullan levitystä, meille tuli viikolla kuorma multaa. Niin ja on meidän kaikkien äitien päivä. Millaisia kortteja pojat ovat tänä vuonna askarreleet. Jännää.

9 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Kyllä on ihania kuvia ja niin kaunis on puutarhasi. Pidän kovasti noista pallonmuotoisista runko-tuijista vai miksikä niitä kutsutaan. Ja nuo vanhat omenapuut ovat tosiaan veistoksellisia ja harmaa runko on upea kontrasti vihreälle.

Oikein mukavaa äitienpäivää!:)

Mari kirjoitti...

Tuntuu, että sielu lepää kun kuvittelee itsensä tuonne puutarhaan. Kauniita kuvia kauniista puutarhasta, aivan ihanaa kertakaikkiaan :)

-T kirjoitti...

Teillä on aivan mielettömän ihana puutarha! Tuo ylin kuva... Ai ihanuus!!! Ja kaikki kuvat, vanhat omenapuut ovat veistoksellisia, helmililjat, tulppaanit, ihana polku...Kaunista!

Susanne kirjoitti...

Ihana puutarha sinulla on. Kiva siitä on katsoa kuvia pitkin vuotta. Kaunista ja viihtyisää!
Kukkakuvat ovat myös kauniita.
Hyvää äitienpäivää!

pioni kirjoitti...

Hyvältä näyttää, katselen mielelläni kuvia puutarhastasi vuodenkierron edetessä.

Tuikku kirjoitti...

Voi........puutarhasi on ihana!! Levollinen tunnelma jossa silmä ja sielu lepäävät. Innolla odottelen lisää kuvia puutarhastasi ja istutuksistasi eri vuodenaikoina:)
OIkein mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

Mari kirjoitti...

Voi hyvä jestas! Ompas kaunis puutarha teillä <3 Oletteko itse sen suunnitelleet? Mielellään noin kauniista puutarhasta katselee kuvia lisääkin ;) Ihanaa Äitienpäivää sinulle!

Tilu kirjoitti...

Kiitos kaikille mieltälämmittävistä viesteistä.
Mari: kyllä kaikki on itse "suunniteltu"= laitettu kukkamaita ja polkuja niin kuin omaa silmää on miellyttänyt. Joitain kasveja on siirrelty paikkaan jos toiseenkin, kiviä pyöritelty ympäri pihamaata, jokunen on osunut oikeaan paikkaan heti ensimmäisellä yrittämällä.

Täytyy tunnustaa, että kyllä välillä istun ikkunassa käsi poskella ja ihan oikein teen suunitelmaa ajatuksissani, että tuohon voisi istuttaa jotain ja tuohon sopisi kivi.

Jossu kirjoitti...

Ihania kuvia, laita vaan lisää tulemaan.