torstai 3. joulukuuta 2009

Unohdus


Aamulla havahduin kesken lehdenluennan hiuksia nostattavaan huudahdukseen :"Tonttu ei ole käynyt"
Voi ei, olin unohtanut tipautaa namut poikien joulusukkiin. Miten saatoinkaan, no sitten vain selitystä peliin, jos tontun auto ei ole käynnistynyt kun on vähän pakkastakin :$.
Vaikkeivat pojat nyt enää oikeasti usko pukkiin ja tonttuihin, on joulusukan yllätys silti heille kovin tärkeä ja ollaan pidetty yllä joulun salaperäisyyden taikaa laittamalla yllätykset illalla kun pojat ovat jo nukkumassa ja yllätykset ovat olleet ehdottomasti tontun tuomia. Nyt piti sukat täyttää kun pojat olivat lähteneet kouluun.

Näihin sukkiin päädyttiin, kun sellaiset kalenterit, missä on koko adventin ajan pussit eivät meillä toimineet.
Pojat eivät malttaneet odotella päivien vaihtumista kurkkiakseen uuteen pussukkaan, vaan niitä oltiin tyhjentelemässä monta kertaa päivässä. En halunut kivasta asiasta tehdä turhaa riidanaihetta, joten päädyttiin joulusukkaratkaisuun. Jokaisen nallesukkaan pujahtaa aamuksi jotain kivaa. (Kunhan se tonttu äiti vain muistaisi tehtävänsä). Ei silti kyllä he vieläkin kävivät tarkistamassa monesti päivän aikana, josko sukkaan olisi kuitenkin jo tullut jotain, mutta näin homma toimii ilman turhia riitoja.

8 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Meilläkin tonttu joskus unohti yöllä käydä, kun lapset olivat pieniä. Nyt on molemmilla karkkikalenterit.

Mari kirjoitti...

Ompahan poikien jännä palata koulusta kun tietävät että joulusukka odottaa :)

FanniAuroora kirjoitti...

Moikka, piipahdin blogissasi ekaa kertaa kyläilemässä, kauniita kuvia =) Ja iiiiiso hali Ainolle!!! Iiiiihana =)

SariW kirjoitti...

Kyllä lasten joulun odotusta joulukalentereineen on niin liikuttavaa seurata : )
Mukavia joulusukkahetkiä !

Anni kirjoitti...

Tuo joulusukka-joulukalenteri kuulostaa hyvältä idealta. Ihana seurata lasten joulun odotusta!:)
Mukavaa joulukuun jatkoa!

Vekarus kirjoitti...

Tuota minä aina pelkään, että unohtaa! Paras mennä piilottamaan huominen yllätys...

Anna kirjoitti...

Meilläkin on vähän hajamielinen tonttu: unohti joulukuun 1. päivän! Mutta on kyllä sen jälkeen parantanut tapansa... :)

Teija kirjoitti...

Minulla on ollut ihan samanlainen nalle-joulusukka jo varmaan 20 vuotta, sain sen aikoinaan kummeiltani. Vieläkö niitä tehdään??