perjantai 28. elokuuta 2009

Hauvavauva


(kuva napattu netistä)
Tässä pikkuhiljaa noussut koirakuume alkoi kohota jo niin korkeaksi, että oli aika hakea kuumeeseen lievitystä.
Olen jo pidemmän aikaa katsellut haikaillen vaaleaa nappisilmää , westietä eli valkoista länsiylämaan terrierriä. Ja ensi tiistaina haemme sellaisen hauvavauva tytön kotiin!
Aiemminhan olemme harrastaneet jättirotua landseeria. Mitenköhän sitä tottuu taluttamaan tällaista pikkukoiraa kahden 60 kiloisen jötikän sijaan :-) Ainakin siivoamisesta pääsee vähemmällä, ei kuolaa eikä juurikaan karvoja. Huvittuneena luin pentuoppaasta ruokintaohjetta: 1/2 desiä nappuloita liotetaan. Puoli desiä! Ennen meille ostettiin 20 kg säkeissä koiranruokaa.
Nyt muutama päivä odotusta ja sitten pääsee pentua valikoimaan :-D

4 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Aika suloisen näköinen.

Nina kirjoitti...

Paljon onnea koiran hankintaan! Itselläni oli sama tilanne, kun otinkin suurien rotujen jälkeen pikkuisen terrierin. Landseeri on ollut minullakin reilut parikymmentä vuotta sitten ja sitten olikin pari afgaania ja nyt tämä pikkuinen.
Oli kyllä totuttelemista kokoon jo ihan alussa, kun pelkäsin tallaavani sen päälle, pentukun oli koko ajan ihan jaloissa pyörimässää hereillä ollessaan. Lopulta opin laahaten kävelemään hih.. No onneksi nyt on jo hiukka isompi ja osaa varoa itsekin. Liikumme paljon mökkimaastossamme ja pelkään kovasti, jos sattuu törmäämään käärmeeseen. Tuon kokoinen koiruli kun menehtyy kyyn puremasta.
Rakastan kyllä pikku syliteltävääni.

Westie on kaunis rotu ja omaavat mukavan luonteen.

Krisse kirjoitti...

Onnea..minun pojalla on valkoinen Westie Aksu..ihana koira
kyllä pieneen koiraan tottuu nopeasti. meillä oli ennen bokseri ja nyt chihu ja griffon belge..:-))
Mukavaa syyskuun alkua...

Anonyymi kirjoitti...

Nooh...onhan tuossa ainakin valkoista ;-)
Onnea uudelle koiravauvalle ja perheeseen kanssa, paluusta koiramaiseen maailmaan.
Ilolla seurailemme pikkuisen kehitystä täältä Nousteelta isojen tyttöjen ja perheen kera.