sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Suunnitelmia

Kiirettä on pitänyt. Päivätyön oheessa olen tehnyt suunnitelmia ja materiaalivalintoja päivin (ja aika paljon öisinkin. :\ ). Viikko sitten tehtiin kauppakirjat sekä vanhasta talostamme, että uudesta kerrostaloasunnosta. Heti kun saatiin avaimet, alkoi leka heilua kerrostalossa. Siellä laitetaan kaikki muu uusiksi paitsi parvekkeet ja yksi vessa, jotka ovat niin hyväkuntoisia, etteivät kaipaa muutoksia.
Lattiamateriaaleja mietittiin melko kauan- asunnossa oli vanhaa parkettia, laminaattia ja linoleumia. Mietittiin hiotaanko ja lakataan vanhaa parkettia, laitetaanko kaikkialle korkkia (nyt on korkkilattiaa aivan ihanissa kuoseissa), mutta viimein päädyttiin uusimaan koko asuntoon uusi parketti- kuvan uutuusväristä kotimaisen Parlan Tone Collection Harmony- harmaaksi käsiteltyä tammea.

Keittiö käytiin tilaamassa eilen. Päädyttiin Ikean valkoiseen Ramsjö ovilla varustettuun keittiöön. Otettiin Ikeasta koko paketti, kodinkoneet ja kodinhoitotilan kaapistoja myöden. Nyt siellä oli keittiöviikot ja keittiön ostosta saatiin 1200 euron lahjakortti, mikä aiotaan käyttää vaatekaappien hankinnassa. Aika iso säästö saatiin ihan sattumalta, kun tuo kampanjaviikko osui juuri tähän meidän remonttiaikaan.

Nyt alkaa kaikki purkutyö olla tehtynä ja päästään luomaan uutta pintaa. Tapetit on jo ostettu, mutta kaakelivalinta on vielä vähän kesken. Värimaailma ja tyyli vaihtuu jonkin verran nykyisestä ruskeavoittoisesta, perinteisestä ja vähän romanttisesta modernimpaan tyyliin ja musta-valko-harmaan sävyihin.
Pyrin selkeään ja avaraan sisustukseen.

Vielä pitäsi jatkaa tavaroiden lajittelua, mitkä lähtee kiertoon ja mitä otetaan mukaan. Talomme uudet asukkaat ilmoittivat, että kaikki ylimääräinen voi hyvin jäädä heillekin. Onneksi olen pitänyt kirpparipaikkaa keväästä saakka, joten paljon rompetta on jo saatu myytyäkin.

Tämä kuu on aikaa remonttiin ja muuttoon, viimeisenä viikonloppuna luvattiin talon olevan tyhjä.

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kylläpä teillä on tekemistä siellä ja paljon olette jo saaneet aikaiseksi. Laitahhan kuvia tänne :)
Työn iloa!

Terhi kirjoitti...

Et varmasti ole ehtinyt huomata, että suunnitteilla olisi pikkujoulut Tampereella 19.11. ja ilmoittautumisia ottaa vastaan Sanna ;)

Työn iloa toivottelen minäkin :) Enkä kyllä yhtään epäile, etteikö talo olisi kelvannut ihan kalustettunakin ;)