sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Puutarha huurteisena








































Nyt tuli talvi tänne Lounaiseenkin kolkkaan maatamme. Olisipa nämä lumet tulleet jo jouluksi. Puutarha sai upean kuurapeitteen ja alkoi näyttää satumetsältä. Lapsillakin on taas jotain tekemistä ulkona, syksy olikin pelkkää vesisadetta ja kurakelejä, joten ulkoleikit jäivät vähiin.

Tätä puutarhaa olemme muokanneet mieluiseksi enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo viitisentoista vuotta. Kun muutimme tähän

rintamamiestaloon, tontilla (880 neliötä!) kasvoi 15 omenapuuta, päärynäpuu, kirsikkapuu, luumupuita, marjapensaita, syreenimaja ja perennoita.Nyt omenapuita on jäljellä 3, marjapensaita 5, luumupuut versovat itsekseen kaadettujen tilalle, syreenimaja on ennallaan, upeat vanhat pionit ja päivänliljat kukkivat runsaina joka alkukesä. Mutta paljon uutta on istutettu poistettujen tilalle. Varsinkin havukasvit on olleet hyvä valinta, ne ovat kasvaneet hyvin ja näin puutarha ei näytä aivan paljaalta talvellekaan.

Vuosien saatossa pihalle on rakennettu pieni kasvihuone ja huvimaja. Pojille on hankittu joka- pihan- "koriste" trampoliini, mitä pitää nyt sietää pakosta jokunen vuosi, vaikkei niin kaunis olekkaan. Onneksi se on kovassa käytössä, ettei aivan turhaan ole pihaa rumentamassa.

Ei kommentteja: