keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiainen ja härpäkeähky

Hyvää loppiaista kaikille.
Eilen kuskattiin varistava kuusi pihalle. Kuusi alkoi varistamaan neulasiaan oikein kunnolla ja uloskuskauksen aikana lattiat peittyivät vihreään neulasmattoon, sen maton poisto olikin aika urakka. Neulasia oli ihan joka paikassa ja raossa.
 Eilen vaihdoin myös jouluverhojen tilalle vaaleat verhot ja keräilin laatikoihinsa kaikki joulukoristeet.

Jouluhärpäkkeiden jälkeen tuntuu pienoista söpöilyähkyä. Tuntuu, että pitää siivoilla tasot ja hyllyt, poistella kaikki ylimääräinen näkyviltä, selkeyttää näkymät, pelkistää ja raikastaa, antaa valolle tilaa.
Minulla on ollut jo muutaman viikon kirpparipaikka, jonne olen rahdannut ylimääräisiä kaapintäytteitä. Tuntuu että myytäväksi joutavaa on niin paljon, että joudun varmaankin pitämään kirpparipaikkaa koko kevään.
Tähän selkeyttämisoperaatioon olen vihkiytynyt niin tosissani, etten ole käynyt edes alennusmyynneissä. Olen oikein ylpeä itsestäni, sillä yleensä aleista tulee osteltua liikaa ja ostoksissa on aina myös osa täysin turhaksi ja tarpeettomaksi osoittautuneita hankintoja.


Vaaleiden verhojen lomasta ikkunoista tulviikin uskomattoman upeat talviset postikorttimaisemat. Pakkanen paukkuu ja puhdas valkoinen lumi kimmeltää auringonpaisteessa ja narskuu kenkien alla. Upeaa!

Se vain vähän huolettaa mitenköhän puutarhan arimmat kasvit kestävät hengissä nämä kovat pakkaskelit. En muista toista näin pitkää pakkaskaskautta tämän puutarhani ajalta, joten saa nähdä vieläkö magnoliat, viiniköynös, ruusumanteli ja puksipuut ovat elossa keväällä. Toivottavasti lumipeite suojaa.






Ehkä yksi syy selkeyden haluuni on juuri valmistunut projektimme. Me lunastimme loppukesällä menehtyneen anoppini asunnon ja teimme siellä täyden pintaremontin. Sisustin asunnon kirpparilöydöillä, osin anopin jäämistöllä ja osa on ihan uutta. Laitoimme asunnon vuokralle kalustettuna, joten sisustuksen tuli olla selkeä ja vähän hotellimainen. Tuota asuntoa sisustellessani tuntui niin mukavalta, kun sinne tuli vain kaikki tarpeellinen.



Pienempi makuuhuone: päiväpeite, koristetyynyt, verhot, matto ja kattovalaisin kirpparilta. Yöpöytä on uusi.

Isompi makuuhuone: matto ja pöytälamppu kirpparilta, sängyt ja niiden tekstiilit ovat uusia. Yöpöytä anopin jäämistöstä, maalasin sen vain vaaleaksi.

Olohuoneen nurkkauksessa kirpparilta kello, nojatuoli jäämistöstä ja jalkalamppu vanha omasta kodistamme.

Keittiön ja ruokailutilan kattovalaisimet kirpparilta, samoin matto ja pöytätabletit. Ruokapöytä ja tuolit ovat jäämistöstä.


Kylppäristä ja wc:stä tuli harmaan sävyiset.

Kuvien oton jälkeen löysin kirpparilta vielä muutaman ison taulun, jotka lisättiin seinille.
Tätä oli tosi hauska tehdä, aivan erillaista kuin omassa kodissamme.
Toivottavasti vuokralaiset elävät siivosti, ettei iso remppa mennyt hukkaan.

6 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Mullakin ollut tänään tavaroiden järjestelypäivä.
Joulun jälkeen kaipaa kyllä selkeitä juttuja ja vaaleita värejä.

Ainosofia kirjoitti...

Kauniit on näkymät ulos.

Niin - toisaalta tahtois päästä liiasta tavarasta eroon ja toisaalta taas ei. Siinäpä pulma :)

Pikkupiiku kirjoitti...

Kauniita nämä lumen peittämät puutarhat. Lumi kyllä suojaa pakkaselta, mutta sen sisällä tulee sitten jyrsiävahinkoja... Aina kahtaallaiset puolet asioilla. Hyvää jatkoa sinulle!

Mari kirjoitti...

Ihania ulkokuvia <3
Asunto on oikein kivan näköinen! Kyllä tuolla kelpaa asustella, olkkarissa on ihanat tapetit...

Jossu kirjoitti...

Kauniita talvikuvia ja ihana auringonpilkahduskin yhdessä kuvassa :)

Kiva lopputulos tuossa teidän asuntoprojektissa, viihtyisän näköistä.

Tavaran määrä välillä kanssa mietityttää. Aina löytyy jotain uutta hankittavaa ja vanhojakin olisi yllinkyllin. Kirpparipöytää olen myös ajatellut, mutta aikamoinen rykäys tavaroiden setvimiseen sitä vartenkin tarvittaisiin.

Mukavia talvipäiviä Tiluntaloon!

Anni kirjoitti...

Kauniisti olet sisustanut asunnon. Todella viihtyisä. Kyllä siinä on mukava asustella.
Kauniita ulkokuvia. Teilläkin näkyy olevan paljon lunta.
Mukavaa loppiaisiltaa!