keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Koiruli kotiutui



Saanko esitellä: westie neiti Aino, uusi perheenjäsenemme.
Eilen kävimme valikoimassa itsellemme pennun, melko vaikea tehtävä katsoa mikä olisi paras vipeltävästä pentujoukosta, mutta lopulta olimme yksimielisiä mikä niistä tulee meille.
Tämä oli mielestämme joukon kaunein, reippailta tuntuivat jokainen.
Viime yönä sen piti muutaman kerran vähän itkeä ikäväänsä, mutta muuten on ensimmäinen vuorokausi mennyt hyvin.

Itse olen yrittänyt väijyä sitä, että ehtisin kiikuttamaan sen aina pihamaalle, kun pentu alkaa näyttämään siltä, että tarpeita olisi tulossa. Melko usein on jo onnistuttukin pihalle asti, mutta ei tietenkään vielä jokakerta.
Tosi usein tuommoinen pieni kakki ja pissaa, ei uskoisi. Matot on kääritty turvaan ja pennulle on eristetty eteinen yöpymispaikaksi, ettei kaikki huoneet suttautuisi, kun niitä vahinkoja kuitenkin vielä tulee.

Aino on oikein reipas ja touhukas pentu ja on jo lyhyessä ajassa saanut pojat pauloihinsa. On herttaista katsoa, kun 11 vuotias varhaismurkkuesikoisemmekin lepertelee pennulle niin söpösti. Pennun touhuja on niin mukava seurailla, ulkonakin se pyydystelee tuulessa leijuvia lehtiä ja tekee hepulipomppuja ihan vaan elämisen ilosta ja sen päälle keikahtaa pötkölleen nurmikolle. Hassu otus.

14 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Oi pentuonnea! Mikään ei kesytä murkkuikäistä paremmin kuin elävä pieni olento. Jotenkin murkkuperheisiin suosittelisin ihan lakisääteisesti koiraa, kielenkäyttö muuttuu niin positiiviseksi!

Tsemppiä ja jaksamista sisiteyskasvatukseen ja öiden rauhoittelemiseen. Meillä koiraherra vikisee ulos nyt kun lähellä olisi niin ihana koiraneiti täydessä valmiudessa, kovaa voi olla koirankin elämä.

Rapsutuksia!

Mari kirjoitti...

Voi miten suloinen <3 Onnea Ainolle ja omistajille :)

Sari kirjoitti...

Voi juku, miten söpö koiruliini! Onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

Kesäkukka kirjoitti...

Suloinen on hän <3
Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

Possumamma kirjoitti...

Voi, kun on suloinen pakkaus!<3

Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

Vianna kirjoitti...

Ihana pikku otus! Ihan samanlaiseta kuulostaa kuin meidänkin vauvakoiran elämä, Pampula täytti eilen jo 10 viikkoa ja alkaa pikku hiljaa oppia talon tavoille. Oikein paljon onnea, märän kuonon tuhinaa ja kuratassujen töminää..

Vekarus kirjoitti...

Onnittelut! Pentuaika on ihanaa! Nauttikaa!

Marielisa kirjoitti...

Oi, ihana Westie!!
Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

Tuollaisesta minäkin tykkäisin, pienestä ja sievästä...sitten joskus - mutta nyt mennään näillä nykyisillä ;)

Krisse kirjoitti...

Ihana söpöläinen..onnea uudele perheenjäsenelle.
Tuo siisteyskasvatus on sellainen ..snoisinko joskus hermoja raastava homma. Meillä kohta vuoden vanha Benjamin griffoni ei millään meinannut oppia ulos pissalle ja kakalle.

Marge kirjoitti...

Voi, kuinka suloinen haukku!!:)
Ihanaa on katsella eläimen elämisen iloa ihan kin pienen lapsenkin!!:))
Onnea koko perheelle!

Liisa kirjoitti...

Mun mielestä koiranpennut on hirveän pelottavia. :D Hampaat on neulanterävät ja käytös ennalta-arvaamatonta.

Nina kirjoitti...

Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä! Kyllä se on suloinen...
Vilinää ja vilskettä varmasti piisaa ja kiva on sen touhuja seurailla :)

Anonyymi kirjoitti...

No onhan tuo vallan suloinen pikku Neiti (vaikka ei lansu olekaan). Päätitte sitten vaihtaa neiti puolisiin välillä =)

Katri ja pesue

Anonyymi kirjoitti...

oppineet paljon