keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Olohuone

Jouluisissa kuvissa jo vähän vilahtelikin uuden kotimme olohuone. Olohuoneen kalustus on osin vanhasta kodista ja osin uutta. Vanhasta kodista sinne tuotiin mm sohvaryhmä. Tämä sohvaryhmä on aikoinaan Vepsäläiseltä ostettu italialaisen Natuzzi-tehtaan nahkasohva. Se on niin mukava ja helppohoitoinen, että palvelee vielä vuosia. Rungoilla on jopa 10 vuoden takuu. Nahasssahan on se hyvä puoli, että se vanhenee kauniisti kulumalla ja pinnan pyyhittävyys on tärkeä kun perheessä on kolme poikaa ja koira.

Nykyisen asuntomme sisustamiseen antoi vahvan suunnan tummat ikkunapuitteet. Jokaisessa huoneessa on yksi seinä pelkkää ikkunaa, mikä myös rajoitti huonekalujen sijoitelua. Toisaalta valoa tulvii koko seinän täydeltä, jolloin tummat huonekalut eivät tee tiloja pimeän oloisiksi.


Olohuoneen lampuksi valittiin tällainen modeni kristallikruunu. Se on samalla tumma ja keveä.

 Tämä kirjahyllykokoanisuus on Ikeasta. Meillä on paljon kirjoja, jotka ennen oli säilytyksessä pitkin taloa, mutta nyt saatiin aikuisten kirjoille ja astioillekin tarpeeksi hyllytilaa ja mikä parasta- pölyltä suojattuna. Muutamat ovet valittiin puoliksi umpinaisina, jolloin kirjavat kirjanselkämykset saa piiloon. Näin hyllykön yleisilmeestä ei tule liian sekavaa. Pojilla on omissa huoneissaan samaa hyllysarjaa kapeat kirjakaapit valkoisina.

 Koko asuntoon vaihdettiin yläkuvassa näkyvä kuultovaalea tammiparketti aikaisemman kellastuneen parketin tilalle.
 Olohuoneen yhtä nurkkaa vallitsee tuo takka.

 Ja Turussa kun ollaan takan päällistä koristaa Suomen joutsenen pienoismalli.

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Kaunista on, tuo kirjahylly on kyllä komea! Ja ihastelen vieläkin tuota takkaa :)