sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kukkamaan kehitys

Tässä kuvasarja viime kesänä perustetusta kukkapenkistäni.
Penkki rakennettiin entiseen autotalliluiskaan. Käytöstä poistetun autotallin ovet on muurattu muutama vuosi sitten umpeen ja luiskalle oltiin kerätty risuja ja muiden pihaprojektien tieltä poistettua maata täytteeksi.

Keväällä tilattiin lavallinen multaa ja muurikiviä reunuksen tekoon.

Multien levityksen jälkeen asennettiin liuskekivistä huoltopolut ja aloitettiin istutustyöt.
Ensimmäisinä istutettiin ruusumanteli ja valkoinen magnolia. Tämä on lämmin ja suojaisa paikka aroillekin kasveille.


Seuraavaksi istutettiin kesäkukkia ja kylvettiin siemeniä.
Kovasti on vielä tyhjän näköistä.
Kesäkuun alussa näytti tältä.

Kesäkuun puolessa välissä haettiin lisää istutettavaa.

Heinäkuussa alkoi jo siemenistäkin kasvaa tukevia taimia ja etualan vaaleanpunaiset kerrotut margareetat tuuhettua.

Elokuussa maa oli parhaimmillaan ja näytti tältä.

Lokakuussa kaikki kaunis oli mennyttä. Vain jättiläismaksaruoho kukki.

Nyt tämä kukkamaa on vielä paksun lumikerroksen peittämänä ja jännityksellä odotan, miten magnolia ja ruusumanteli ovat talvehtineet tämän kovan talven yli. Näitä kuvia selaillessa alkaa jo kovasti tehdä mieli päästä puutarhatöiden kimppuun.

5 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Toivottavasti magnoliasi ja ruusumantelisi ovat selvinneet talvesta, ainakin paksu lumikerros on suojannut niitä enimmiltä pakkasilta.

Mari kirjoitti...

Voi että sormet jo rupeaa syyhyämään kun katsoo noita kuvia :) Tosi kaunis tuli penkistä! Mikä tuo sininen kukka (pussissa) on?

Lezzie kirjoitti...

Voi kun kaunista. Tulispa kesä jo pian niin pääsisi kukkapenkkien ja kasvimaan kimppuun...

Tilu kirjoitti...

Mari, voi olen unohtanut tuon kukan nimen, mutta muistaakseni se on perenna. Yleensä jätän kukan viereen taimessa olevan nimilapun, toivottavasti tuossakin on jäljellä, mutta sen näkee vasta kun lumet on sulaneet.

Teija kirjoitti...

Voi valtava, miten ihanaa kukkaloistoa! Kesäpäiviä odotellessa :)

Selaskelin viime postauksetkin, ja nyt harmittaa, etten käynyt nukkenäyttelyssä. Tosi kivat kuvat sieltä!