tiistai 6. lokakuuta 2009

Paperikaaos




Olen viime päivinä käynyt läpi laatikoita ja paperipinoja. Tähän puuhaan inspiroi viimeviikkoinen urakka edesmenneen anopin asunnossa.


Anoppi oli säästänyt kaikki laskut, kuitit ja kupongit yli kymmenen vuoden ajalta. Kälyni kanssa istuimme parina päivänä repimässä papereita. Jokainen lippunen piti kuitenkin käydä erikseen läpi, ettei poistettavien mukana mene mitään todella tärkeääkin. Sormet haavoilla revimme usean jätesäkillisen verran paperia. Poistettavissa oli esim. ohjekirjoja koneista, joita ei enää ollut olemassa, joulu-, pääsiäis- ja onnittelukortteja useilta vuosilta, kuitteja, joista aika oli pyyhkinyt tekstit näkymättömiin. Seassa esitteitä, jotka varmastikin oli säilytetty jonkin niihin liittyvän muiston vuoksi, mutta meille vain turhaa säästettyä paperia.
Olihan säilytettyjen joukossa hienoja aarteitakin. Anoppi oli aikoinaan palvellut lottana sodassa ja paperien joukossa oli siihen aikaan liittyviä asiakirjoja, jotka tietysti laitoimme talteen.
Tätä tyhjennystyötä tehdessäni päätin, että nyt pitää tehdä sama karsinta kotona. Kaikki turhat paperit ja myöskin tavarat pitää poistaa. Sehän tietysti karsinnan tekee vaikeaksi, kun ei tiedä varmasti tuleeko jollekin tavaralle myöhemmin keräilyarvoa ja silloin harmittaa jos on poistanut jotain sellaista. Tai käykö niinkuin Vanhaselle, aletaan kyselemään vuosikymmenen takaisia kuitteja. :-D
Kirpputoripöytää en nyt vielä saanut, mutta heti kun sellainen vapautuu, alkaa kaapit tyhjetä kaikesta tarpeettomasta. Vain tarpeellinen ja todella arvokkaat asiat jääköön. (Saapa nähdä mistä raaskin kuitenkaan luopua.) Pitää myös muistaa pitää pää kylmänä kirpparikierroksilla ja miettiä kolmeen- jollei neljään kertaan jokaisen tavaran kohdalla ennen kuin ostan lisää kaapintäytettä.
Enpä varmaan kuitenkaan saa lähiaikoina sitä unelmieni suurta vanhaa taloa isoine saleineen ja valtavineen ullakoineen ja pihavarastoineen, jonne kaikki aarteeni sopisivat, joten karsintahommat on tehtävä.
Luonnikasta loppuviikkoa!

4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Juu, vähän kävin läpi tavaroita kun muutettiin mutta en tarpeeksi... Siinä olisikin sarkaa :)

Tilu kirjoitti...

Mari,Niin, muuttohan on hyvä kohta karsia turhat pois, kun joka tapauksessa joutuu käymään kaikki laatikot läpi pakkauspuuhissa.

Anni kirjoitti...

Sinulle on jotain blogissani:)

Kuukki kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta! Että tavaraa on kertynyt läjittäin eikä mistään mahdollisesti joskus käyttökelpoisesta haluaisi luopua. Toisinaan tuntuu, että tarvittaisiin puskutraktori alkukarsintaan...