keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kirpparihaaste



Meitä kirppareilla koluajia on täällä blogistaniassa useita ja haluan aloittaa uuden haastekierroksen, jossa haastetut esittelevät 3 mieluisinta ja 3 oudointa hankintaa.
Sen enempää sääntöjä en haasteelle laadi, vaan jokainen haastettu voi kopioida tunnustuksen blogiinsa ja laittaa sitä eteenpäin sellaisille blogin pitäjille, joiden tietää kirppiksiä kiertelevän.


Tässä 3 outoa hankintaani:
Nippu haarukkavetimiä. Mielstäni ne olivat hauskat, mutten ole kyllä minkäänlaista käyttöä niille vielä keksinyt. Ehkä joskus ajatuksiin pompahtaa jokin loistava idea, vetiminä nuo taitavat olla vähän epäkäytännöllisiä.



Iso pussillinen messinkikahvoja. Tuo pussillinen maksoi vain 9 euroa. SuloVilen-syndrooma iski ja ahneuksissani nuo ostin. (Ehkä nekin odottavat sitä suurta vanhaa taloa)



Tämän vekottimen käyttötarkoitus on täysi mysteeri, mutta siinä on niin mukava puukahva.




Mieluisimpia on tämä jo aiemmin esittämäni iloinen heittäytyjä- laskuvarjohyppääjä.



Myöskin tämä nahkainen matkalaukku on jo esitelty. Kovasti olen iloinen sen löytymisestä.




Sokerina pohjalla: n. 11 vuotta sitten ostin tämän punaisen avokuplan esikoiselle. Se maksoi 250 mummonmarkkaa ja se on akkukäyttöinen. Auto liikkuu eteen ja taakse polkimista painamalla, töötti ja vilkut toimivat. Siskoni kanssa se raahattiin kotiin (oltiin kävellen liikkeellä) ja se painaa melkoisen paljon.
Tämä löytö oli kyllä upea, en ole koskaan moiseen törmännyt sen jälkeen missään, onkohan komistus tuotu jostain ulkomailta vai mistähän lie kotoisin.
Nyt olen tallettanut tuon kuplan vintin perukoille tulevia sukupolvia varten.


Tämän haasteen haluan heittää suraaville blogeille:
Sekasortoa -Marille
Valkoinen ruusu- Mimmulalle
Vihreän talon väki, T:lle
Suklaamarengille
Pink piones, Marille
I Lilla Kamomillas Villa, Kamomillalle
Siipien Suojassa, Possumammalle
Hauska nähdä teidän aarteet ja turhuudet.

10 kommenttia:

Possumamma kirjoitti...

Kiitokset!

Tämä onkin mukavan erilainen haaste!:)

Ja kinkkinen, mutta pistetäämpäs tuonne lahoon pääkoppaan muhimaan;)

Possumamma kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kamomilla kirjoitti...

Kiitos! Oikein kiva haaste mutta en tartu siihen, valitettavasti, sillä olen alun perin tehnyt sellaisen päätöksen että en vastaa hasteisiin enkä lähetä tunnustuksia eteenpäin. Mutta olen tottakai jokaisesta muistamisesta kiitollinen!
Kamomilla

Sari kirjoitti...

Hii, tämäpä olenkin hauska haaste. Pitää laittaa mietintämyssy päähän ja pohdiskella tätä!

Hei muuten, mistä löytyy tuo kaunis lumisade, joka leijailee blogissasi? Minulla oli viime talvena lumisadetta omassa blogissa, mutten enää löydä mistään webbisaiteilta samanlaista, kaikissa on isoja lumihiutaleita, enkä tahdo sellaisia. Osaatko avittaa?

Mari kirjoitti...

Kiitos haasteesta :) Tämä paneekin jo miettimään! Koitan jotain kehitellä viikonlopuksi...

Heidi kirjoitti...

Hei, ja kiitos oikein hauskasta haasteesta. Nauroin vedet silmissä tätä Sulo Vilen - syndroomaa. Taidanpa vähän tunnistaa tätä samaa syndroomaa itsessänikin :D
Laittelen haastetta esille kun olen saan kuvattua oudoimmat ja mieluisimmat asiat.
Oikein mukavaa torstaipäivää sinulle!

Parolan asema kirjoitti...

Niitä aina tarttuu hurjasti kaikenlaista "potentiaalista" mukaan kirpputoreilta, niin totta että jäävät vaivaamaan jos ei sitten tartu tilaisuuteen. Erittäin ihana tuo nahkalaukku-löytö! Aurinkoa sinunkin päivään, sinä jaat kyllä niin positiivisella asenteella sitä runsaasti meille muille! :)

-T kirjoitti...

Hei!

Kiitän haasteesta, vaikuttaa erityisen mukavalle haasteelle!! tähän aioin tarttua :)

Nyt tänään käväisin kurkkaamassa ekaa kertaa myös toista blogiasi... Täytyy sanoa että olet kokenut kovia tänä syksynä!!! Positiivinen mieli taitaa asustaa sinussa ja uskon ettei se ainakaan pahaksi ole! Lohdullisilla sanoilla haluaisin sinua lohduttaa, en tyhjillä sanoilla kuitenkaan.. Mutta sitä oikeaa, todellista lohduttajaa toivon vierellesi kulkemaan! Halauksin,-T

Tilu kirjoitti...

Possumamma,jään mielenkiinnolla odottelemaan kuviasi.
Kamomilla, kunnioitan päätöstäsi ja pääseehan kirpparilöytöjäsi kurkkimaan blogiasi selaamalla.
Sari, sain ystävällisen Possumamman lähettämään lumenteko-ohjeen sähköpostiini. Koitan laittaa sen edelleen sinulle.
Mari: sinullakin taitaa olla valikoimaa, mistä valita kuvattavat. Hauska nähdä valintasi.
Suklaamarenki, se on kyllä kumma, että usein harkintakyky hämärtyy, kun halvalla saa.
Parolan asema, mukavaa loppuviikkoa sinullekin.
T: Kiitos :)

Tilu kirjoitti...

Sari, tässä Possumamman minulle antama ohje:

Käy tekemässä blogiisi uusi gadget sinne sivuun. Eli menet sinne lisää gadget-kohtaan, ja sieltä sit valkkaat HTML/JavaScript, ja sit siihen kopsaat tän tekstin:

script src="http://snow-effect.googlecode.com/files/snow.js" type="text/javascript"

(En tiedä toimiiko linkkinä, mutta ainakin osoite on siinä.)
Toivottavasti löydät lumisateen.