lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kyllä Suomi on pitkä maa


Pääsiäisen pyhät vietimme Suomun talvisista maisemista nauttien.
Nettiyhteydet eivät olleet parasta laatua, joten sivujen päivitykset ovat olleet tauolla.

Näin kevättalvella huomaa, miten hurja ero on pohjoisen ja etelän keväässä. Lähtiessämme Suomulta, pyrytti lunta ja kotiin saapuessamme kevät oli jo täydessä loistossa.


Alppiruusut jo pullistelevat nuppujaan.


Sipulikukat olivat viikon aikana puskeneet pintaan siniseksi matoksi.


Tämä ihan luonnonvarainen kevätkukkija on levittäytynyt vahvasti pihapiiriimme.
Nimenkin joskus etsin tälle kukalle, mutta olen sen jo täysin unohtanut. Keväällä kukka on kaunis, mutta kukinnan jälkeen siitä jää pitkähköt ruskeat lituvarret, mitkä eivät ole kovin kauniita. Lehdet pysyvät vihreinä aina ja kasvavat kivoina ruusukkeina.

Tulppaanit ovat kasvattaneet jo melko pitkiä lehtiä.


Ja lumen alla painuneet vuorenkilvet ovat ryhdistäytyneet ja oikoneet ruttuiset lehtensä. Nämä ovat kivoja perennoja, niitä on helppo lisätä, ne nopeasti täyttävät vihreillä lehdillään kasvualustansa, kasvavat melkein missä vaan ja lisäksi ne kukkivat kauniisti.

5 kommenttia:

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

oi, yhdyn heti tekstiisi, toivoisin jo vuorenkilpieni ryhdistäytyvän.
Ilona

Sari kirjoitti...

Kauniita kevään merkkejä jo löytyy kotoasi. On varmasti ollut ihana yllätys pohjoisesta kotiin tullessanne nämä kaikki kaunokaiset löytää...

Piitis kirjoitti...

Huomenta Tilu!
Mukavasti teidän pihassa on kukkaset lähteneet kasvuun. Ero on todella huomattava kun tulee lumimaisemista kotiin.
Mukavaa alkanutta viikkoa!!
^_^Piitis

Mari kirjoitti...

Ompas kivoja ja niin keväisiä kuvia :) Mukavaa viikkoa!

Jossu kirjoitti...

Onpas teillä jo keväistä.
Pitäisiköhän alppiruusuja kastella jo. Mulla on vielä suojattuna kun maa tuntuu jäiseltä eikä nuput ole yhtään turvonneet.