sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Huvimajan ja kasvihuoneen kevätsiivous

Ihana aurinkoinen sunnuntaiaamu on antanut hirrrmuisen energialatauksen ja olen oikein tyytyväinen, että olen saanut paljon aikaiseksikin.
Huvimajaan vaihdoin verhot, pesin ikkunat ja siivoilin talven pölyt muutenkin pois.

Pöydän päällä roikkuva kynttelikkö on edellisviikkoinen kirpparilöytöni, minusta se oli niin sopiva huvimajan tunnelmaan.



Keltainen tyynynpäälinen ja tämä ruukunsuojus ovat tämän aamun löytöjä.


Alla tämän aamun kirpparilöydöt. Kaikki löysivät heti paikkansa huvimajasta.



Kasvihuoneen siivosin myös. Nyt sekin odottelee vain lämpimiä ilmoja ja pieniä taimia suojaansa.


Tuo punainen kastelukannu on viimekesäinen kirpparilöytö. Se on ollut tosi ihana, sen metallisesta siivilästä vesi suihkuaa hienoina pisaroina, mikä ei lyttää hentojakaan taimia.

Samalla kun otin kuvia huvimajasta ja kasvihuoneesta napsin muutamia kuvia puutarhastakin.
Olen aivan hurahtanut havuihin, niitä kasvaakin tontillamme monia eri lajeja. Minusta havut antavat hyvää näkösuojaa ja taustaa kukkiville kasveille. Havut tuovat pihaan väriä talvellakin.
Lisäksi niillä saa mukavia sommitelmia kun yhdistelee erimuotoisia ja värisiä havuja.

Alppiruusut ovat taineet selviytyä hyvin talvesta. Niitä varjostaa jo isoksi kasvaneet tuijat, joten kevätaurinko ei pääse niitä kuivattamaan. Näin lehdetkin säilyvät kauniin vihreinä. Alppiruusujen edustalla on tuiviota, mikä aina talvisin rusehtuu, mutta saa taas kesällä takaisin vihreän värinsä.

Suihkuallas on vielä jäässä. On tainnut jäätyä ihan pohjaan saakka, kun vieläkin on aivan kovaa jäätä päällä.


Viime keväänä istuttamani pensasmustikat pullistelevat jo silmujaan. Sain niistä syksyllä jo kourallisen marjojakin, vaikka pieniä vielä ovat.



Minulla on yksi tuija, mikä on siementänyt kolme uutta tuijan taimea. Tässä yksi , näyttää vähän kärsineen talvesta, kun on pikkuisen kellastunut. Eiköhän se siitä vielä virkisty.

15 kommenttia:

-T kirjoitti...

Ihana huvimaja ja tuo lamppulöytösi sinne!! Oikein juhlava :)
Kasvihuone olisi minunkin haave... Ihana löytö sinulla siellä tuo punainen kannu! Sulla on hyvät löydöt!!!
Minä tykkään myös havuista siksi että talvellakin on jotain vihreää.
Yritin viime viikolla vähän suojata meidän pienimpiä tuija-puita, mutta tuuli lennätti harsoviritykseni...Pitäisi laittaa paremmin uudelleen!

Mari kirjoitti...

Ompa teillä ihana huvimaja, se olisi haaveissa omalle pihallekkin joskus, samoin kasvihuone. Hienoja kirpparilöytöjä!

Hanna kirjoitti...

Onpa ihana huvimaja ja kynttelikkö on kerrassaan ihana!!! Täällä myös yksi havuihin hurahtanut.. Päässä pyörii kovasti suunnitelmia kevään havuistutusten varalle :). Uutta pihaa kun laitellaan, niin havut on ehkä ne ykkösjuttu joita pihalle haluan, ja alppiruusuja. Havut on kivoja, kun ne talvellakin tuovat iloa ja väriä!
Aivan ihania kuvia sinulla, niitä oli ilo katsella!
Mukavaa palmusunnuntain iltaa :)

Piitis kirjoitti...

Hei Tilu!
Mikä ihana kuva pläjäys!:)) Kaunista sinun huvimajassa ja kruunu sopii sinne kuin"nenä päähän". Kivat löydöt kirppikseltä.
Pihasi näyttää tosi upealta jo nyt. Havupuissa on hyvä etu keväällä, kun kaikki muu näyttää niin paljaalta ja likaiselta.
Minun haaveissa on vanhoista ikkunoista koottu yhdistetty kasvihuone/huvimaja.
Mukavaa pääsiäisviikon alkua!
Terkuin Piitis

Nina kirjoitti...

Huvimaja näyttää niin kauniilta kynttiläkruunuineen.
Havupuutarhasi on kerrassaan upea. Minäkin olen istutellut jonkin verran pihaan havuja, meillä vain on vielä melkoisesti lunta pihalla.

Mukavia kirpparilöytöjä olit tehnyt!

Kivaa alkavaa viikkoa!:)

Vianna kirjoitti...

Onpa niin kesäisen näköinen kesähuone. Tosi kaunis tuo kynttelikkö, todellinen löytö! Ikkunoista pilkistelevä vihreä uskottelee että ulkonakin on jo ihan kesä. Havut on kyllä tosi monipuolisia ja käyttökelpoisia. Mitenhän saisin tähän omaan peltoon yhtään samanlaista tunnelmaa, havuja taustaksi muille kasveille. Ja näyttääpä teillä muutenkin olevan jo ihan kunnolla kevät.

Parolan asema kirjoitti...

Komeita ovat havut, ja kotoisan oloinen huvimaja :) Itsekin olen miettinyt pensasmustikkaa, jos vaikka johonkin voisi sellaisia sijoittaa, meillä vaan elää tunguksi asti rusakkoja pihalla, taitaisivat maistua liiankin kanssa vääriin suihin.

Elsa kirjoitti...

Huvimaja, kaunista ja viihtyisä! Ja vähän luksustakin, hurmaava tuo kynttelikkö/kruunu.

Mukavaa pääsiäisen odotusta!

- Elsa

Tilu kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista, mukava nähdä ketkä ovat sivuilla pistäytyneet. Meillä kasvaa nuo pensasmustikat koiravainaiden ulkoiluaitauksessa, joten sinne on pupuilta pääsy kielletty portin avulla.

Jossu kirjoitti...

Voi miten kaunista on teidän pihalla. Ja keväistä!
Havuryhmät on komeita ja talvellakin tuovat sitä vihreyttä. Melkein voin kuvitella miten kesällä altaassa vesi liplattelee. Tykkään myös kivistä kasvien lomassa!
Huvimaja on myös tosi kaunis ja ihanasti sisustettu. Ei voi kuin täällä huokailla kuvia katsellessa.
Kasvihuone on myös minun makuuni!
Aivan ihanaa katseltavaa nämä kuvat.

Vianna kirjoitti...

Hei taas! Blogissani on sinulle jotain..

kati kirjoitti...

Voi sua onnellista kun on oma huvimaja, ihanan kesäinen huone! Meilläkin on pensasmustikkaa, pitääkin käydä katsomassa ovatko nyt säästyneet pupuilta. Toissa talvena puput pääsivät popsimaan versot vaikka oli mukamas verkko suojana, mutta jäivät ne henkiin kuitenkin. Sato vain jäi saamatta.

mimmuli kirjoitti...

Tänne saavuin ja linnut laulaa taustalla...katselen kaunista huvimajaa ja pihaa ja kasvihuonetta..kiitos tästä iki ihanasta virtuaali kierroksesta<3 kaunista<3Hyvää pääsiäistä!

Sari kirjoitti...

Oi miten kaunis tuo teidän huvimajanne onkaan! Ja samoin kasvihuone ja pihamaanne näyttää tosi kauniilta. Siellähän on jo kevät pitkällä, niin vihreältä näyttää jo kaikki!

Mari kirjoitti...

Todella hurmaava huvimaja! Tuolla sitä mielellään istuskelisi kesäisenä iltana, kynttilät valaisten ja tuoden tunnelmaa. Ihanasti olet sisustanut ja tuo kynttelikkö on aivan upea! :)