tiistai 30. syyskuuta 2014

Päivä Tukholmassa

 Lauantaipäivä vietettiin naisporukassa Tukholmassa. Meillä oli opas matkassa, joten päivän aikana saimme kunnon paketin Tukholman historiaa, nähtävyyksiä, asiaa kuninkaallisista ja ruotsalaisten elämästä yleensä.
Kaunis kaupunki, paljon puistoja, vanhoja rakennuksia ja vesistöjä. Täällä kaikki rakennukset olivat hyvässä kunnossa, toisin kuin esim. Riikassa, jossa kunnostus oli vielä osittain käynnissä.



 Drottningholmin linnassa käytiin kiertelemässä sisällä. Tuossa vasemmalla matalammassa siivessä asustelee Silvia ja Kallekustaa, sinne emme toki päässeet kyläiilemään ;-)

Alla. Erään kuningattaren makuuhuone. Valitettavasti en muista kenen kuningattaren, mutta koreaa oli.
 Linnan puisto

 Haagapuistossa teimme kävelykierroksen. 

 Tuon portin takana olevassa linnassa asustelee Viktoria perheineen. Ei tavattu heitäkään.

 Lounasta nautimme Åkershofin linnassa.

 Yksinkertaisista raaka-aineista hyvin maukasta ruokaa. Kanaa sienikastikkeella ja muusiruusuke.

Päivän päätteeksi pääsimme vielä shoppailemaan kaupungin ulkopuolella olevalle Stockholm Quality Outlettiin. Siellä oli paljon merkkituotteita ja jotain edullisia löytöjäkin tein.

Ei kommentteja: